Kävin viime viikolla nauttimassa Joensuulaisessa ravintola Kreetassa herkullisen kutkuttavan meze aterian. Meze koostuu useista eri ruokalajeista ja nautimme aterialla mm. mustekalanrenkaita, viininlehtikääryleitä, kreikkalaisia jauhelihapihvejä, stifadoa ja tietenkin tzatzikia.

Minä kuitenkin hullaannuin melitzanoon eli munakoisotahnaan. Minun versiostani ei tullut aivan yhtä hyvää ja kiinteä rakenteista kuin ravintola Kreetan, mutta dippi on silti loistavaa tarjottavaa valkosipulin ystäville sipsien tai vaalean leivän kanssa. Reseptiä en kokilta uskaltanut pyytää, mutta Kotilieden sivuilta löysin ohjeen, josta tein oman versioni.

Munakoisotahna

1 munakoiso

2 kesäkurpitsaa

2 tl merisuolaa

1 paprika

3 valkosipulinkynttä

1 pieni punasipuli

2 rkl oliiviöljyä

1 rkl punaviinietikkaa

1 tl pitsamaustetta

 

1. Halkaise munakoiso ja kesäkurpitsat ja itketä karkean suolan kanssa puoli tuntia. Pyyhkäise suolavesi pois.

2. Paahda 200-asteisessa uunissa munakoiso, kesäkurpitsat ja halkaistu ja puhdistettu paprika, kunnes munakoiso on rapean pähkinäinen eli noin 25 minuuttia.

3. Koverra munakoison ja kesäkurpitsoiden sisus kuorista lusikalla ja soseuta kuoritun paprikan kanssa. Mausta sose murskatulla valkosipulilla, pitsamausteella ja silputulla punasipulilla. Sekoita joukkoon öljy ja punaviinietikka. Tarkista suola. Tarjoa haaleana lisukkeena esimerkiksi pitaleivän, tortillasipsien tai liharuuan kanssa.